Prahan kasvitieteellinen puutarha

Prahan kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa

Ilahdun aina

Maja metsässä kertoo, että siellä leikitään, että metsä on lapsille tärkeä paikka. Ilahdun aina, kun näen majan, sillä rakkaus luontoon, kasvaa luonnossa. Minä olen altistunut luonnolle ihan pienestä pitäen, on mökkeilty, marjastettu ja retkeilty. Lapsuuden leikkimuistoista monet liittyvät luontoon, on tehty leikkiruokaa luonnonmateriaaleista, leikitty kukkakauppaa, intiaania juosten pitkin metsiä ja peltoja, rakennettu majoja metsiin, kiipeilty, perustettu hautausmaa pikkulinnuille. Lista on pitkä, mieleen tulvii  muistoja, joissa luonto on ollut tärkeässä roolissa.

Surulliseksi taas tekee ihmisten välinpitämättömyys, miksi ihmeessä nähdä vaivaa, ja roudata sohvanraato metsään, kun samalla vaivalla sen voisi viedä vaikka Sortti-asemalle, tai heittää pienemmät roskat luontoon, kun vieressä on roskis. 

Sellaisia mietteitä heräsi sunnuntaiaamun metsäkylvyssä. Pidetäänkö yhdessä huolta lähiluonnosta ja arvostetaan tätä kauneutta ympärillämme. 

Ps. Maailmaa kannattaa ihmetellä eri näkökulmista...

Häämessut

En ole koskaan käynyt häämessuilla, joten kun minua kysyttiin Kukkakauppiasliiton osastolle talkoohommiin, niin pitihän sinne mennä. Oli mielenkiintoista kurkistaa nykyiseen häämuotiin ja keskustella ja havainnoida, mitä tulevat morsiamet kimpuiltaan toivovat. Selkeästi eucalyptus jyrää edelleen, ja myös pionit oli monen toiveissa. Nyt vallalla oleva värimaailma, nuden ja persikan sävyt, valkoinen, sai myös kritiikkiä, eikä vain ihailevia huokauksia. Myös ihan vihreitä kimppuja alkaa näkyä, mikä on tällaiselle vihreän ystävälle ilo. Osa kaipasi kuitenkin värejä, oman persoonansa näköistä morsiuskimppua. Onneksi kukkakaupasta jokainen saa kyllä juuri sen oman näköisen, ja juuri niin värikkään kimpun kun on aina haaveillut. Onneksi kaunein morsiuskimppu kilpailuun oli tehty myös erilaisia kimppuja, joskaan en saanut oikein onnistuneita kuvia kimpuista, joten niitä vaihtoehtoja minulla ei ole tässä näyttää. Ja valitettavasti en myöskään muistanut ottaa ylös kaikkien näiden kauniiden kimppujen tekijöiden tietoja, joten en sitten kerro kenenkään, mutta itse en ole tehnyt näistä mitään.

Kylmyydestä huolimatta on kesä

Vaikka lämpömittaria katsoessa epäilee syksyn jo tulleen, niin kyllä kuitenkin edelleen kesä on. Myönnän kaipaavani lämpöä, luonto on vehreä, mutta kyllä kukinta on myöhässä monella kasvilla. Ihanaa on silti löytää joka päivä jotain uutta kukkivan, kasvavan tai vaan vahvistuvan.

Jalopähkämö  Stachys macrantha

Lewisia

Köynnösruusun ensimmäiset kukat aukesivat ihan maan rajassa. Tämän ruusun tiedot olen kadottanut, joten olen kovasti miettinyt mikä ruusu on kyseessä.

Nämä ruusut olen taas saanut, joten enpä tiedä heistäkään, paitsi tuo yksi taitaa olla punalehtiruusu.

Pian alkaa myös laukat kukkia.

Viime syksynä perustamani uusi kukkapenkki on lähtenyt hyvin kasvuun. Tämä on siitä hauska penkki, että monet näistä kasveista olen saanut opiskelukavereiltani, varsin muistorikas siis.

Ketoneilikka viihtyy meidän pihalla, ja levittäytyy siemenestä kaikkialle. Ihana punainen matto siitä kyllä kukkiessa syntyy.

Tämän kukkapenkin reunaan laitoin syksyllä turveharkot, sammaloitumista vaan odotellaan siis.

Avoimet puutarhat 2017

Olen haaveillut, että osallistuisin avoimet puutarhat tapahtumaan, mutta niin se kävi tänäkin vuonna, että en saanut aikaiseksi, uskaltanut. Toki kävin katsomassa muiden puutarhoja, mutta oma piha odottaa kenties ensi vuotta. Toisaalta on kyllä niin mielenkiintoista päästä kurkistamaan muiden pihoja, että voi olla, että pysyn katselijan roolissa. Viime vuonna kävin Marjaniemen siirtolapuutarhassa, ja se oli tosi kiva, kun samalla kertaa pääsi useampaa puutarhaa katsomaan. Nyt ajelua tuli enemmän, sillä päädyin ystävän kanssa tutustumaan Sipoon tarjontaan. Kävimme Muistojen puutarhassa Boxissa, Sälgkullassa Söderkullassa ja Söderblomin puutarhassa. Tutustumisen arvoisia paikkoja kaikki. Kaksi viimesitä kuvaa, on ystävän puutarhan ihania yksityiskohtia.

Ei helppoa, mutta antoisaa

Ei helppoa, mutta antoisaa, kuvaa hyvin kesäkuuta ja työssäoppimisjaksoani. Kun aikuisena on se, joka ei osaa juuri mitään, ottaa se välillä aika koville. Kun siitä kuitenkin pääsee yli ja antaa itselle luvan mokata, voi oppiakin uutta. Toki se on helpommin sanottu kuin tehty. Nyt kun katson jaksoa taaksepäin, niin pääsin tekemään monenlaisia juttuja. Ihmiselle, jolle täydellinen on kyllin hyvä, ei tietysti helposti niitä onnistumisen tuntemuksia tullut. Itse näkee töissä aina jotain korjattavaa, mutta kyllä se ilahdutti silti kovasti kun huomasi asiakkaan aidosti ilahtuvan tekemästäni sidontatyöstä.

Yksi hauska kokemus oli, kun pääsin neuvomaan juhannusseppeleen tekoa vähän isommalle joukolle.

Surusidontaa oli melko vähän, mutta yhden surulaitteen ja muutaman surukimpun pääsin tekemään.

Näprääminen on kivaa, ja pääsin tekemään useampia vieheitä ja kaasojen kukkarannekoruja. Viimeisellä viikolla pääsin tekemään myös kaksi morsiuskimppua omin varsin, ihana fiilis oli ajatella, että joku kimpun kanssa astelee alttarille.

Seppeleitä tein useammankin, joista yksi pääsi valokuvaaja Minna Sipisen kuviin. Ihania kuvia! Nämä tässä alla on sitten ihan omia räpsäisyjä, ettei jää epäselväksi, seppeleet polttareihin ja kastejuhlaan.

Haastan kaikki lupiiniseppeleiden tekoon. Ajatukseni on että niin saisimme pientareille elintilaa perinteisille piennarkasveille.