Olen toipunut messuista ja pääsiäisenä juhlin lapsia, mikä tarkoittaa myös vimmattua leipomista. Arki ja kouluhommat jatkuivat ensimmäisen valinnaisen opinnoilla. Olen aloitellut somistaminen, tekstaaminen ja piirtäminen -opintokokonaisuutta. Tehtäviä on ollut ihan mukavasti tehtävänä, mutta tekemisen kynnys on ollut korkealla, siis kun pitäisi heti osata. Olenhan noita tehtäviä sitten tehnytkin, pitkään ja hartaasti, tuskaillen ja lopulta myös innostunut oikein todella. Kurssia on vielä paljon jäljellä, joten tunteiden kirjo lienee jatkuu.
Olen myös leikkinyt kukkien kanssa, narsissin lehdistä kokeilin punoa,
ystävälle tein kukkakimpun, ja
aikansa palvelleista tulppaaninterälehdistä tein mandalan. Aika rentouttavaa ja meditatiivista puuhaa.
Ihan pakko on ollut käydä fiilistelemässä kevättä Viherpajalla, sillä kevään eteneminen on ollut tänä vuonna melko takkuista. Olo on suhteellisen kärsimätön, mutta on ihanaa, kun pieniä kevään etenemisen merkkejä voi huomata päivittäin. Vaikka taivaalta tulee lunta, vettä, räntää ja rakeita, niin välillä aurinko kuitenkin kurkistaa, ja sulattaa maahan sataneet valkoiset vedeksi kasveille. Kevät etenee vääjäämättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti