perjantai 28. lokakuuta 2016

Ruukkukasvien opiskelua

Puiden ja perennojen pänttäämisen jälkeen siirryttiin ruukkukasvien opiskeluun.  Tärkeänä ohjeena ruukkukasvien hoidossa on valita kasville oikea paikka. Toiset kasvit vaativat enemmän valoa, kun taas toiset kasvit tulevat toimeen hämärämmässäkin. Esimerkiksi meillä on vessan ikkunalla melko heikossa valossa Zamioculcas zamiifolia, eli palmuvehka, mutta enemmän valoa tarvitseva kasvi olisi siinä jo menehtynyt tai voisi ainakin huonosti. Myös kasvien vedentarve on yksilöllinen, toiset kasvit sietävät kuivahtamista paremmin ja vaativatkin, että multa kuivahtaa kastelujen välillä, toisille kuivuminen on kohtalokasta. Olen melko huolettomana kastelijana saanut hengiltä useammankin Soleirolia soleroliin, eli kodinonnen. Kodinonni kun vaatii tasaista kosteutta, jota minä en ole pystynyt sille takaamaan. Toki pitää muistaa kohtuus kosteudessakin ja kastella kodinonni lautasen kautta ja kaataa seisova vesi lautaselta pois, kun kasvi ei ole enää janoinen. Yleisenä ohjeena useimmille kasveille (ei siis esimerkiksi kodinonnelle) riittää kesällä kastelu kerran viikossa ja talvella kerran kahdessa viikossa. Kasveille suositellaan talveksi matalampaa huonelämpötilaa, joka nykykodeissa on usein hankalaa toteuttaa. Meillä ainakin huoneilma on kasveille talvella liian lämmin ja ilman kosteus on matala, joten kasvien kastelun tarvetta pitää seurata tarkasti ja muistaa myös suihkutella niitä. Multa kertoo kastelun tarpeesta, joten jos työnnät sormea vähän syvemmälle multaan, ja se tuntuu kuivalta, niin silloin on kastelun aika. Älä anna kuivan pintamullan kuitenkaan hämätä itseäsi. Olen hankkinut kotiin myös kasvivaloja, sillä kaikille kasveille ei ole tilaa ikkunoiden lähellä. Suomen pimeä talvi on pimeää myös kasveille, jotka sinnittelevät yleensä melko epäsuotuisissa olosuhteissa. Valoa, vettä ja lämpöä pitäisi olla sopivassa suhteessa, joten jos pystyt luomaan kasville viileämmät olosuhteet talviajaksi, se pärjää myös vähemmällä valolla ja kastelulla. 

Koululla on talvipuutarha, jossa osa tunneista pidetään ja pääsemme tutustumaan kasveihin luonnossa. Talvipuutarhan huono kunto vaan surettaa. Tässä muutamia talvipuutarhan kasveja.

Monstera deliciosa, jättipeikonlehti

Jättipeikonlehti kasvaa luontaisesti Keski-Amerikan sademetsissä köynnöksenä. Huonekasvina se viihtyy valoisassa tai puolivarjossa. Uusi lehti on aluksi ehjä, mutta siihen syntyy vähitellen reikiä, jotta valoa pääsisi myös kasvin alemmille lehdille. 


Asplenium nidus, pesäraunioinen

Pesäraunioinen on saniaskasvi. Se kasvaa ruusukemaisesti. Kasvin nuoret lehdet eivät siedä kosketusta. Kasvi vaatii tasaisen kosteuden ja viihtyy hajavalossa.


Crassula ovata, rahapaunikko/rahapuu

Rahapuu on huonekasvina helppohoitoinen ja sopii kasviksi sellaiselle, joka mieluummin unohtaa kukkien kastelun kuin kastelee liian usein. Rahapuu varastoi itseensä vettä, joten se kestää kuivuutta paremmin kuin liikakastelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti