Teimme ensimmäisen surulaitteen syksyllä ja nyt palattiin surulaitteen pariin. Huomattavasti helpommalta se tuntuu kuin surukimppu. Ensimmäisenä päivänä tehtiin surulaitetta vaihe vaiheelta opettajan näyttäessä mallia. Kukkien valinta tuotti minulle taas tuskaa. Valitsin ensin leijonankidan, kirjavia neilikoita ja yksivärisiä oksaneilikoita. Mutta leijonankita näytti niin nuppuiselta, että päätin vaihtaa sen, ja siitähän se ruletti sitten lähti. Kirjavan neilikan kaveriksi oli haastavaa löytää sopivia kukkia, sillä kokonaisuudesta uhkasi tulla liian levoton. Lopulta päädyin vaalenapunaisiin ruusuihin, mutta vähän väärää sävyä ne kyllä oli, ja aika loppui kesken joten pientä loppusäätöä vaille työ jäi.
Toinen päivä aloitettiin vaihtamalla surulaitteet ja tehtiin uusi,
pääasiassa samoista matskuista kuin saamassamme laitteessa oli. Tällä
tavoin surulaite valmistui huomattavasti nopeammin, kun ei tarvinnut
materiaalin kanssa vääntää, vaan raamit työlle oli selvillä.
Harjoittelimme myös surulaitteen pakkauksen, ei näytä kovin kauniilta,
mutta tarkoitus onkin vaan suojata laitetta kuljetuksen aikana.
Surulaitteet vaihdettiin vielä
kertaalleen ja sitten teimme ensimmäisen pitkänomaisen asetelman.
Tuntui hankalalta, kun työn olisi pitänyt olla kapea ja sain pullukoita
ruusuja. Mutta tykkäsin silti tästä tavasta, sillä itse helposti
valitsen tietyn tyylisiä ja värisiä kukkia, ja oikeasti pitäisi opetella
tekemään kaunis työ muistakin matskuista kuin niistä omista
lemppareista. Huomasin myös, että kun työskentely eteni hitaasti, niin
yritin kiriä jättämällä tauot pitämättä. Se ei vaan toimi, päivän
lopuksi oli kyllä tosi väsynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti