perjantai 11. marraskuuta 2016

Opintoretkellä

Olen kierrellyt alueen kukka- ja puutarhakauppoja opiskelun merkeissä. Kukkakaupoissa lähinnä käväisen, mutta alkuviikosta kävin Plantagenissa ja tänään Pirilässä opiskelemassa ruukkukasveja. Pysyin tiukkana enkä ostanut yhtään ruukkukasvia kotiin. Se on kyllä hieman haastavaa, kun kaupat on pullollaan kaikkea kivaa. Leikkokukkia ostin, sekä itselle, että pieneen lahjaan. Jatkan näiden kotona tekemieni asetelmien kanssa linjaa, jossa mennään mielikuvituksella, ei niinkään oikeaoppisuudella. 

Muutamia kuvia otin kuitenkin muistoksi, kun en ostaa saanut.
Dracaena fragrans, tuoksutraakki. Ihastuin tässä tuohon rumgon kuvioon.
 
Dracaena fragrans 'Massageana', on siis edellisen sukulainen, tuoksutraakki tämäkin.
 
Alocasia spp. juurakkovehkat, aikaisemmin tunsin tämän luurankokukkana, ja ajattelin, että nämä juurakkovehkat/alokasiat, näyttävät aina tältä. On kiiltävä harmahtavanvihreä lehti jossa loistaa vaalea kuvio. No eihän se tietysti näin yksinkertainen asia ollutkaan. Kuten tuo virallinen suomenkielinen nimi juurakkovehkat kertoo, että kyse on suuremmasta joukosta. Alocasia suvun edustajat kuuluvat vehkakasvien heimoon. Tämä kyseinen yksilö muuten kukkii! Kotioloissa kukinta on kuulemma harvinaista.

 
Alocasia spp. juurakkovehkat, kasvi voi näyttää siis tältäkin, tai lehden pinta voi olla samettimainen. Monipuolinen sukulaisjoukko siis.
 
Ardisia crenata, ardisia
 
Gloksinia, näytti vaan niin viehkolta, että piti ottaa kuva.
 
Anthurium andreanum -Ryhmä, andrenflamingokukka
 
Guzmania Lingulata -Ryhmä, isotimanttiananas 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti