perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kevätpuutarhamessuilla talkoopuuhissa


 Kävimme taannoin tutustumassa Suomen kukkakauppiasliittoon ja samalla reisuulla niin minä, kuin moni muukin meidän ryhmästä ilmoittautui talkoolaiseksi kevätpuutarhamessuille. Olimme avustamassa Helsingin avointet-kilpailun järjestelyissä ja mm. pakkaamassa näytöksissä tehtyvä ja huutokaupattuja kukkakimppuja. Ja hommahan alkoi kukkien käsittelyllä, tässä putsaan Matricariaa, sauniota.
Hetken ehdin kierrellä myös messuilla, tässä muutama kuva, musta ehkä hienoimmalta osastolta.




Plantagenin osaston teksti oli hieno ja sanoma tärkeä!


Mutta aika pian sitä taas palattiin töiden äärelle, osa oli minulle uusia tuttavuuksia, mutta mukavaa oli huomata, että aika paljon olen oppinutkin, eli myös niitä tuttuja oli paljon.




Mielenkiintoista oli seurata kilpailijoiden työskentelyä, ja nähdä kuinka ideat alkavat rakentua. Pohdin myös mitä itse olisin materiaaleista keksinyt, aika vaikea ajatella, kun näki kilpailijoiden työt. Toki ne vaikuttivat omiin ajatuksiin.





Myös näytösten seuraaminen oli mielenkiintoista, oli hauska nähdä muiden opiskelijoiden ja ammattilaisten työskentelyä. Itse sain hyvää kokemusta pakkaamisesta ja opin uuden tekniikan.









Rankkuudestaan huolimatta mahtava kokemus. En ole vieläkään mikään nopea kukkien putsaaja, mutta uskon, että homma sujuu jo vähän nopeammin, samoin pakkaaminen. Hauskaa oli myös jutella asiakkaiden kanssa, kukkien keskellä oli vain mukavia asiakkaita.

1 kommentti: