keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Miten voikaan joku olla niin vaikeaa

Jatkoimme sidontatreenejä korkealla kimpulla. Se on ollut mulle sellainen murheenkryyni. Mietin aamulla, että pelkäsinkö sitä niin, että ensimmäisen kerran opiskelujen aikana ajoin koulun risteyksen ohi. Ettäkö ajaisin mieluummin pimeällä ja loskaisella motarilla, kuin harjoittelisin korkeaa kimppua. Ehkä ei kuitenkaan.

Kouluun kuitenkin selvisin, ja pääsin harjoittelemaan. Jos joku ajattelee, että kukkasidonta on kevyttä ja leppoisaa puuhastelua, niin voin sanoa, että ainakin tämä harjoittelu on ihan täyttä työtä. Esimerkiksi korkeat leijonakidat ( Antirrhinum majus) ovat kohtuullisen painavia. Kun niitä tovin pitää käsissään ja kaveriksi tulee kukka jos toinenkin, niin kimppuun tulee painoa. Myös kimppua pitelevän käden asento on tottumattomalle rankka, ja isoissa surukimpuissa kuulemma myös tottuneelle, kun kimpusta tulee niin paksu. Samaan aikaan pitäisi vielä miettiä, mitä kimpulla haetaan, mitä asioita tässä harjoittelen, jotta oppisi kukkasidonnan perusteet, että voisi alkaa  joskus rikkoa niitä sääntöjä.

 
Ensimmäisessä kimpun palautteen jälkeen opin tutkailemaan kukkien kasvusuuntia. Kimppua tehdessä on niin monia asioita, joita pitäisi muistaa huomioida. Vaikka asiasta on puhuttu, en huomannut lopuksi katsoa mihin suuntaan etenkin nuo korkeimmat kukat katsovat. Mielessä kaikuu myös kouluttajan ääni, "olkaa rohkeita". Korkealla kimpulla haetaan yleensä näyttävyyttä, ja niitä kukkia pitäisi riittää kimpun alaosaan saakka. Tässä kimpussa kaipaisin siis vielä muutamaa kukkaa tuonne alemmas, ja onhan siinä paljon muutakin parannettavaa, mutta koen silti edistyneeni. Kuvien ottaminen omista töistä paljastaa ne asiat, mille kimppua tehdessä sokeutuu. Toisaalta hyväkin kimppu voi näyttää kuvassa vähän lattealta, sillä silmä näkee asiat hieman eri tavoin kuin kamera, ja kuvaus olosuhteet ja välineet, no ne nyt usein on mitä on.

Tässä kasvusuunnat on paremmin huomioitu ja tämä on tunnelmaltaan sellainen puutarhajuhlakimppu. Meillä oli käytössä tavallista suppeampi valikoima kukkia ja se näkyy näissä kimpuissa, mutta toisaalta sitä pitäisi oppia tekemään kaunis kimppu hyvin rajallisistakin materiaaleista. 

Ilmeisesti minulla on kesän kaipuu, sillä jatkoin samalla teemalla. Tässä näkyy kuitenkin se työn rankkuus. Uutta asiaa ei vaan jaksa opetella loputtomiin, joten tämä kimppu on ihan kesken ja näyttää siltä, että olisin hakenut ojanpientareelta muutamia kukkasia. 

Tässä leikin, että asiakas toi minulle keltaisia ruusuja ja Santini krysanteemeja, ja toivoi niistä korkeaa kimppua. Huomasin, että kelaiset ruusut olisivat tarvinneet jotain vaaleampaa vihreää kaverikseen, nyt ruusut hyppäävät kimpusta irrallisina valopisteinä
.  
Lopuksi halusin tehdä jotain ihan muuta. Tein puolipyöreän kimpun, joka on itselleni jotenkin helpompi hahmottaa.

Kotona sitten vielä vähän leikin. Kaivelin nyt vuorostaan koulun roskiksia. Muutama jaloleinikki, Ranunculus asiaticus oli katkennut ihan kukan tyvestä. En voinut jättää niitä roskikseen, vaan testäsin kotona kuinka käy, jos pistän kukkaan hammastikun varreksi. Puuhan imee vettä, joten ajattelin testata saako kukka siitä tarpeeksi nesteytystä. Ja itseasiassa, minähän aloitin tämän kokeen jo aiemmin. Sain työssäoppimispaikastani Lilium Hollandicum Ryhmän, siis tarhasarjaliljan (värililjana näitä usein myydään) pudonneita nuppuja ja nekin ovat avautuneet tikkuvarren päässä. 

2 kommenttia: